häähumua, lomailua ja näyttöpäätestressiö

Ollaan koko perheen voimin nautittu maalaiselämästä nyt kolme päivää. Tai no, paljon ei ole ehtinyt nauttimaan, koska heti perjantaina alkoi hillittön hääjuhla viikonloppu. Perjantai sujui kaikenmaailman valmisteluissa ja itse lauantaina koitti sitten suuri päivä. Itse olin (uskaltaako sanoa onneksi ;) hieman sivussa varsinaisesta järjestelytoimikunnasta, ja keskityin vain tekemään mitä käsketään, jos käsketään. Loppujen lopuksi olin vastuussa vain hääauton koristelusta ja sunnuntaina mukana siivouspartiossa.

Häät olivat ehkä parhaimmat missä olen ollut; kansainvälinen sekoitus suomalaisia, ruotsalaisia, suomenruotsalaisia, bulgarialaisia, saksalaisia sekä barbados-jamakalais-brittiläis sekoitusa. Suomalaisten jäyhyys yhdistettynä tähän coctailiin toi mukavan pikantin lisän tunnelmaan. Puhumattakaan kaikista ihanista serkuista ja sukulaisista joita taas näki. Tanssitiin aamukolmen ja myös oma hiljainen karjalais-avokkini viihtyi, mikä kertoo kait jotain siitä että tunnelma oli poikkeuksellisen rento. Oletteko muuten koskaan koittaneet ottaa kostean juhlinnan jälkeen punkkipihdeillä pois punkkiä paksuturkkisesta koirasta...suosittelen kokeilemaan..aika..mukavaa ajanvietettä

Oma kuningasajatus oli tehdä töitä ja lomailla siinä ohessa, mutta kuten aina jokin menee pieleen. Nyt on kaksi tehokasta etätyöpäivää kulunut hukkaan, kun yhteydet ei toimi. Mikä tarkoittaa sitä että yhtenä päivänä on pakko puristaa sitten nuo kaksi päivää kiinni. Keijo totesi että tietokoneet ei taida olla mun juttu, kun olen paiskonut ovia ja kironnut koneelle ja haukkunut help-deskit maan rakoon. En tiiä mikä siinä on mutta, oman pinnan saa jo valmiiksi kiristymään se että, istuukin koneen viereen. Mikä ei tietty ole paras aloitus työpäivälle. Luulen kuitenkin että tämän etä-savotan jälkeen siirryn vapaaehtoisesti muihin töihin. Ei ole etäily ehkä minun juttu. Tai sitten pitää vaan kasvattaa hermoja.

Keskiviikkona pitäisi jo kellua lautalla kohti Ahvenanmaata...toivon kovasti että siellä osais rentoutua ja nauttia luvatuista hellepäivistä.

Kesäkuu, oi kesäkuu

Kello on 1.40 eräänä kesäkuisena yönä. Tämä on varmaankin jo viides uneton yöni, jolloin valvon kolmeen. Sinänsä ei kesällä ollenkaan huono asia. Näinä kesän pitkinä tunteina ehtii miettimään kaikenlaista. Nuorena tuntui että elämä kohisee suonissa sellaista vauhtia että ei malta maata sohvalla ja kuunnella yön ääniä, vaan täytyy rynnätä kohti jotain, jonka piti olla suurempaa kuin tämä päivä.

Tällä hetkellä kanssani yötä viettää eräs talitintti joka aloittaa laulunsa tasan kello 03.00. Eikä siinä mitään, lintujen laulu on kaunista ja rauhoittavaa ja nykyajan hektisessä maailmassa ei ole aikaa pysähtyä kuuntelemaan lintuja; miten niiden suloinen, puhdas laulanta palauttaa meidät lähelle luontoa ja jonnekin alkuun jonka olemassaolosta emme enää edes tiedä. Nyt kuunneltuani jo kohta viidettä yötä tuota talitinttiä alan olemaan eri mieltä.

Sen tasaisen tylsä ja monotoninen ti-ti-tyy ti-ti-tyy peittää alleen joka ikisen kivitaskun ja satakielen jotka yrittävät kertoa omaa kesäistä tarinaansa. Tämä iso pulska tintti pusertaa tuota samaa nuottia kolmatta tuntia nokastaan ja siinä ensimmäisen neljänneksen aikana se alkaa kyllästyttää. Olen melko varma että tuo suorastaan huutava tintti on Pohjois-Karjalainen vanhapoika joka on kaivannut naaraan perään jo liian monta vuotta siinä onnistumatta. Sen pesä on vailla naaran höyhenien pehmeää kosketusta ja yksinäisyyttää se laulaa nytten kurkku suorana...tuosta laulusta tulee vain mieleen yksi kovin monotoninen lauselma jota joskus kuulee myös ihmisten yössä huudeltavan; Anna piipllua, anna piipllua....

Toivon että tuo yksinäinen sielu löytää lämmittäjän, ei kuitenkaan varmaan enää tänä kesänä..Toivotaan että nämä yövalvomiset menee ohi nopeaan.

Kesäöistä puheen ollen, me lähdetään pikku perheen kanssa kesän viettoon Etelä-Suomeen koti-kotiin ja Ahvenanmaalle. Siellä aion uida, grillata joka ilta, nukkua, puhua paskaa ja nauraa mahan kipeäksi. Aion myös istua pihakeinussa koko illan ja haaveilla koko illan ja havahtua vasta kun kissa hyppää syliin ja hakee paikkaansa sylissä.

Noh, noiden haaveiden perään on todettava että ainakin kerran varmaan havahdun unestani pihakeinusta kun joku huutaa; Viiiiiiiiirrrrveeeeeeeeee Niila syö taas paskaa...Viiiiiiiirrrveeeeeee vie se, tuo sitä, käy siellä, aja sinne aja tuonne....Viiiiiiirveeeee...noh, kaikuja lapsuudesta. heko heko