No niin. Palataanpa asiaan, eli koira-asiaan.
Nyt on Niilalla ikää yli 12vko ja esikouluaika käynnissä. Minua viisaammat ovat sanoneet, että koiralla on sosiaalistumisaika 9-12vko ja siitä eteenpäin se ei ole niin herkkä enää ärsykkeille. ts. pentu rauhoittuu ja "aikuistuu" ja alkaa kiinnittää enemmän huomiota koiramaailmaan kuin ihmismaailmaan.
Tämä pitää paikkansa, koska kovin ovat kaikki kommentoineet miten Niila on rauhoittunut ja tullut "koiraksi". Itse en tätä ole niinkään huomannut, koska päiväy kaksin vietetään ja tuntuu että energia vain lisääntyy. Ja noista koiramaisista tavosita; on se meidän pikku pallo jo koittanut astua 14 viikkoisena siskoansa ja veljeään. Kasvattaja kyllä vakuutteli että kyseessä on vain alistaminen. Tässä on nyt dilemma; joko pennulla on Todella kova sukupuolivietti, tai sitten se on muuten vähän hölmö, alistaessaan aikuisia uroksia. Vähän niinkuin kotipihan räkänokka menisi haastamaan riitaa kulman kingille. Joten, kumpi ja kampi tappeli, kumpi voitti?
Tässä vaiheessa voisi varmaan katsoa jo sosiaalistamisen ihmismaailmaan ja laumaan saaneen jonkinlaisen päätöksen myös meidän osalta. Viimeinen koitos oli retki Helsinkiin, jossa tutustuimme lähiöelämään, matkustimme ratikalla, kävimme katselemassa Suomenlinnassa laivoja ja turisteja ja kävelimme pitkin esplanadia.
Muuten matka meni oikein rattoisasti, koska koira ei ollut moksiskaan kaupunkielämästä, mutta aloin miettimään, onko tästä pennusta kasvamassa todellinen radikaali. Matkan saldo oli; kakkapaikat: stockmanin edusta ja kiasman edusta, pissapaikat;marmorikäytävä, joka on hieno kahvilakuja helsingin keskustassa. Lisänä vielä pissat siskon Me Naiset lehden päälle. Sitä en edes hävennyt, vaan olin salaa ylpeä kannanotosta.
Hauskaa helsingissä oli myös se, että koiramme kiinnitti suurta huomiota turistien ja paikallisten keskuudessa. Noin joka toinen halusi silittää ja ottaa kuvan ja joka toinen hymyili. Ja italialaiset huusivat; Bello, Bello. On muuten hauska kokemus olla hihnan varressa, kun ihmiset huomaavat vain koirasi, ei sinua. Kiitokset Eliselle ja pahoittelut pissasta.
Kotiin palattuamma alamme taas harjoittelemaan perusasioita; tällä hetkellä luoksetuloa ja EI sanaa. Eipä muuta.
Katsellaan taas.
P.S. kuvia matkasta suokkiin voi katsella täältä http://picasaweb.google.ru/teemu.markkanen/SuokkiPiknikJaRakki
Monday, September 3, 2007
Saturday, August 18, 2007
Se kallis koiraharrastus....
Sehän tiedetään että nykypäivänä lemmikit, varsinkin koirat, ovat kovaa bisnestä markkinataloudessa. Ruuat, hoitoon liittyvät asiat, lelut...ihmiset maksavat hurjia summia leluista ja vempaimista jotta Heidän Koiransa olisi onnellinen. Tässä koiranomistajan vajaan kuukauden mittaisen taipaleen aikana olen tehnyt pienen huomion Meidän Koiran kulutustottumuksista.
Lempileluja ovat; vanha villasukka, vanha sandaali, tyhjä hunajapurkki, punainen sitruunapuristin ja sekalainen määrä erilaisia keppejä, kiviä ja revittyjä ruohoja, joita löytyy takapihalta. Ehdoton suosikkileikki on kaivaminen. Ja kaikkien näiden kokonaissumma on ehkä 5 euroa, tämän hetkisen arvon mukaan laskettuna. Esimerkiksi vanha hunajapurkki on paljon mielenkiintoisempi kuin esim. koiratarvikeliikkeestä ostettu kympin lelu; se pyörii vinhaa vauhtia karkuun, sitä on helppo kantaa, sen päälle on helppo hyvä tehdä yllätyshyökkäys ja napata hampaisiin...tämän kanssa aikaa menee n. puolikin tuntia hyvällä tuurilla. Leikki on erittäin yksinkertainen; purkki maahan ja sille tassulla vauhtia...ja näin voi jatkaa kuinka kauan haluaa.
Aistien kehittyessä ja koordinaation parantuessa on tosin tullut mukaan myös toinen suosikkileikki: kärpästen jahtaaminen ja pyydystäminen, mitä parhainta aktivointia ;)
Ja mainittakoon vielä että tälle kaverille ON myös tarjolla ns. virallisia kaupasta ostettuja koiranleluja, mutta kaikkein suosituimpia ovat nämä omat löydökset. Sellaista. Ehkä päiviemme valosta on tulossa tiedostava kuluttaja, joka haluaa ottaa kantaa globalisaatioon, lapsityövoiman käyttöön ja mainnonan harhaanjohtavaan voimaan.
Koulutuksen suhteen olemme päässeet yhteisymmärrykseen meidän omasta linjasta; tavoitteena on ensisijaisesti opettaa Niilalle tässä vaiheessa tehokkaasti Tänne ja Ei ja Odota. Näillä pääsee jo pitkälle, kuulemma. Tietenkin haaste on siinä, että niiden pitäisi olla ehdottomia käskyjä...ja tottelun tapahtua heti...katsotaan miten käy. Nyt jo huomaa, että koulutussessiota on turhaa pitää silloin, kun on kauheasti virtaa ja paljon muuta mielenkiintoista. Ei kannata ts. heti mennä koirapuistoon ja alkaa pää punaisena huutamaan : TÄÄÄÄÄÄÄNNEEEEE...vaan aloittaa ihan kotisohvalta ja siitä sitten lähimetsään jnejne..
Lisää tarinoita rokotuksen jälkeen
Mors.
Lempileluja ovat; vanha villasukka, vanha sandaali, tyhjä hunajapurkki, punainen sitruunapuristin ja sekalainen määrä erilaisia keppejä, kiviä ja revittyjä ruohoja, joita löytyy takapihalta. Ehdoton suosikkileikki on kaivaminen. Ja kaikkien näiden kokonaissumma on ehkä 5 euroa, tämän hetkisen arvon mukaan laskettuna. Esimerkiksi vanha hunajapurkki on paljon mielenkiintoisempi kuin esim. koiratarvikeliikkeestä ostettu kympin lelu; se pyörii vinhaa vauhtia karkuun, sitä on helppo kantaa, sen päälle on helppo hyvä tehdä yllätyshyökkäys ja napata hampaisiin...tämän kanssa aikaa menee n. puolikin tuntia hyvällä tuurilla. Leikki on erittäin yksinkertainen; purkki maahan ja sille tassulla vauhtia...ja näin voi jatkaa kuinka kauan haluaa.
Aistien kehittyessä ja koordinaation parantuessa on tosin tullut mukaan myös toinen suosikkileikki: kärpästen jahtaaminen ja pyydystäminen, mitä parhainta aktivointia ;)
Ja mainittakoon vielä että tälle kaverille ON myös tarjolla ns. virallisia kaupasta ostettuja koiranleluja, mutta kaikkein suosituimpia ovat nämä omat löydökset. Sellaista. Ehkä päiviemme valosta on tulossa tiedostava kuluttaja, joka haluaa ottaa kantaa globalisaatioon, lapsityövoiman käyttöön ja mainnonan harhaanjohtavaan voimaan.
Koulutuksen suhteen olemme päässeet yhteisymmärrykseen meidän omasta linjasta; tavoitteena on ensisijaisesti opettaa Niilalle tässä vaiheessa tehokkaasti Tänne ja Ei ja Odota. Näillä pääsee jo pitkälle, kuulemma. Tietenkin haaste on siinä, että niiden pitäisi olla ehdottomia käskyjä...ja tottelun tapahtua heti...katsotaan miten käy. Nyt jo huomaa, että koulutussessiota on turhaa pitää silloin, kun on kauheasti virtaa ja paljon muuta mielenkiintoista. Ei kannata ts. heti mennä koirapuistoon ja alkaa pää punaisena huutamaan : TÄÄÄÄÄÄÄNNEEEEE...vaan aloittaa ihan kotisohvalta ja siitä sitten lähimetsään jnejne..
Lisää tarinoita rokotuksen jälkeen
Mors.
Thursday, August 16, 2007
koira-asiaa 2
Mennyt hieman aikaa viime päivityksestä, mutta toisaalta, nyt on hieman uusia kuvia koirasta ja muutenkin kerrottavaa. Niila täyttää 3 kk perjantaina ja samalla mennään ottamaan ensimmäinen rokotussatsi, terveystarkastus ja ilm. mikrosirutus siihen samaan. Pentu kasvaa VAUHDILLA. Se monkiä joka tuli kuukausi sitten on muuttunut huiman uteliaisuuden ja energian omaavaksi, jo koiran näköiseksi. Ensimmäiseltä kuukaudelta ei olisikaan ollut paljon muuta kerrottavaa kuin että missä tahdissa pötköä tulee ulos ja mihin, mikä muuten oli heinäkuun kuuma peruna. Onneksi tämä pötköily on siirtynyt kokonaan ulos ja enää satunnaisesti joutuu korjaamaan nestemäisiä vahinkoja, joka onkin jo huomattavasti miellyttävämpää..
Alkaa rutiinit olemaan myös selvillä koiran kanssa; ruoka-ajat, lenkkipaikat, nukkuma-ajat...jne. Niila on siinä mielessä helppo totuttaa kaikkeen uuteen, koska se on hirvittävän rohkea ja utelias ja luottaa ihmiseen. Tämän avulla on onnistunut autoilu, veneily ja monet muut uudet asiat. Jos alkaa pelottamaan, voi aina tulla jalkoihin turvaan. Kätevimmäksi tavaksi kohdata asioita ja hoitaa hoitorutiineja on tullut sylissä pitäminen. Tämä kaveri istuu kuin napoleon polvella ja ihmettelee maailman menoa. Siinä on hyvä sitten leikkailla kynsiä jne.
Niilaa on koitettu käyttää mahdollisimman paljon uusissa paikoissa ja tutustuttaa uusiin asioihin, kaupunkiin, meteliin, ihmisiin, autoihin, toisiin koiriin, kaikkeen mitä vaan voi koiran arjessa olla. On osoittautunut erittäin toimivaksi. Koira on rohkea ja erittäin utelias. Oikealla tuulella ollessaan se kuvittelee olevansa korvaamaton apu arkiaskareissa ja kovin olisi auttanut pyykkikoneenkorjaajaakin, mutta kun ei ole niitä peukaloita...
Kaikin puolin olen kyllä Erittäin tyytybäinen rotuvalintaan. Terve, reipas pentu, jolla on myös huumorintajua. Ei säiky turhia ja on helppo ottaa paikkaan kuin paikkaan. Sekä rakastaa ihmisiä yli kaiken. Alkuperäisrotuna lapinkoira on myös todella terve. Kuka uskoisi että pitkäkarvaisen koiran turkinhoitoon riittää kerran vuodessa harjaus ja pesu mahdollisimman harvoin :D
Kivaa pikkuisen kehittymistä on seurata, vaikka enää se ei tapahdu yhtä vinhaa vauhtia kuin ensimmäisinä viikkoina kotona. Nyt on jo koiramaisuus ja koiramaiset tavat saavutettu, joten alkaa se tapakasvatus ja tapakoulutus...2 kk päästä on edessä pentukurssi. Sitä odotan mielenkiinnolla. Jo nyt on selvästi havaittavissa lapinkoiran kohdalla paljon puhuttu valikoiva kuulo ja asenne; ei ny huvita. Esim. koiraa nimeltä huutaessa tämä selvästi katsoo päin, tajuaa nimensä ja mitä pitäisi tehdä. Nimelta kutsumista seuraa kuitenkin verkkainen päänkäännös ja pitkä katse joka kertoo että ei ny huvita, huuda siellä vaan. Tältä pohjalta on hyvä lähteä koulutukseen...
Muuten elämään ei kuulu ihmeempiä. Aika kuluu lattioita jynssätessä ja inkkarikesästä nauttiessa. Ei hassumpaa... :)
Alkaa rutiinit olemaan myös selvillä koiran kanssa; ruoka-ajat, lenkkipaikat, nukkuma-ajat...jne. Niila on siinä mielessä helppo totuttaa kaikkeen uuteen, koska se on hirvittävän rohkea ja utelias ja luottaa ihmiseen. Tämän avulla on onnistunut autoilu, veneily ja monet muut uudet asiat. Jos alkaa pelottamaan, voi aina tulla jalkoihin turvaan. Kätevimmäksi tavaksi kohdata asioita ja hoitaa hoitorutiineja on tullut sylissä pitäminen. Tämä kaveri istuu kuin napoleon polvella ja ihmettelee maailman menoa. Siinä on hyvä sitten leikkailla kynsiä jne.
Niilaa on koitettu käyttää mahdollisimman paljon uusissa paikoissa ja tutustuttaa uusiin asioihin, kaupunkiin, meteliin, ihmisiin, autoihin, toisiin koiriin, kaikkeen mitä vaan voi koiran arjessa olla. On osoittautunut erittäin toimivaksi. Koira on rohkea ja erittäin utelias. Oikealla tuulella ollessaan se kuvittelee olevansa korvaamaton apu arkiaskareissa ja kovin olisi auttanut pyykkikoneenkorjaajaakin, mutta kun ei ole niitä peukaloita...
Kaikin puolin olen kyllä Erittäin tyytybäinen rotuvalintaan. Terve, reipas pentu, jolla on myös huumorintajua. Ei säiky turhia ja on helppo ottaa paikkaan kuin paikkaan. Sekä rakastaa ihmisiä yli kaiken. Alkuperäisrotuna lapinkoira on myös todella terve. Kuka uskoisi että pitkäkarvaisen koiran turkinhoitoon riittää kerran vuodessa harjaus ja pesu mahdollisimman harvoin :D
Kivaa pikkuisen kehittymistä on seurata, vaikka enää se ei tapahdu yhtä vinhaa vauhtia kuin ensimmäisinä viikkoina kotona. Nyt on jo koiramaisuus ja koiramaiset tavat saavutettu, joten alkaa se tapakasvatus ja tapakoulutus...2 kk päästä on edessä pentukurssi. Sitä odotan mielenkiinnolla. Jo nyt on selvästi havaittavissa lapinkoiran kohdalla paljon puhuttu valikoiva kuulo ja asenne; ei ny huvita. Esim. koiraa nimeltä huutaessa tämä selvästi katsoo päin, tajuaa nimensä ja mitä pitäisi tehdä. Nimelta kutsumista seuraa kuitenkin verkkainen päänkäännös ja pitkä katse joka kertoo että ei ny huvita, huuda siellä vaan. Tältä pohjalta on hyvä lähteä koulutukseen...
Muuten elämään ei kuulu ihmeempiä. Aika kuluu lattioita jynssätessä ja inkkarikesästä nauttiessa. Ei hassumpaa... :)
Wednesday, July 25, 2007
Nyt on kotiuduttu puolentoista viikon matkalta Venäjän maalle, ja koira saatu kotiin. Matka oli kaikinpuolin onnistunut, muutamaa pikkuhaveria lukuunottamatta; ajoimme porokolarin ja vettä satoi melkein koko ajan. Reitti oli Jnsuu-Rovaniemi-Sodankylä-Ivalo-Murmans ja sama reitti suurinpiirtein takaisin. Sillä erotuksella, että poikkesimme takaisintullessa Ranualla Jääkarhuja katsomassa.
Ivaloon ajellessa kävi hyvin selväksi, ketkä hallitsevat Lapissa; Porot. Kun viisikin poroa tallustelee tiellä, kukaan ei aja 20 kovempaa. On kovin mieltäylentävää ajella poron takamusten perässä oletojen keinahdellessa rennosti kuin maailmanomistajat päällystetyllä asfaltilla. Mikäs siinä on kulkiessa. Niin sanotusti näyttää tavalliselle autoilijalle kaapinpaikan. Toinen huomio oli Mersu-kuskit, jotka ainakin omalla kohdallani vahvistivat huhun. Niillä on tyhjin pää ja varmaan sitten pienimmät sukukalleudet, mikäli sanonta paikkansa pitää. 99% kuolemanpaikkaohituksia tehneitä olivat yllätys-yllätys mersukuskeja. Vaikka taisivat nekin sentään poroja väistää...
Murmansk oli onnistunut, karun kaunis elämys. Ei ihan jäämeren rannalla mutta melkein. Noin Helsingin kokoinen, leppoisan oloinen kaupunki. Sää oli vain kovin kylmä ja satoi koko ajan melkein. Mutta sen korvasi yötön yö ja sympaattinen meno. Kovin moneksi päiväksi ei kaupungissa ole nähtävää, mutta sopivasti neljäksi päiväksi. Meno keskiviikkon, tulo maanataina. Jotenkin kovin vauras kaupunki, kuulemma palkat ovat kovempia kuin keskiarvo Venäjänmaalla. Murmanskissa jauhoin älyttömyyksia serkkujen kanssa, ihastelin aurinkoa, join halpaa kaljaa neukkunostalgiabaarissa, ostin Halvat silmälasit, söin paljon, kastuin paljon, kävelin paljon, nukuin Paljon. Hieno loma siis kaiken kaikkiaan. Kotiin kutsui kuitenkin pieni olento, joka nyt tottelee nimeä Niila, pitkän harkinnan jälkeen.
Nyt poika on ollut meillä vajaan päivän ja näyttää oikein hyvin kotiutuneelta. Lattia on toistaiseksi pysynyt kuivana ja kengät ehjinä....kop-kop.. ollaan jopa käytetty jo hihnaa ja pantaa, ja peruskäsky: EI on jo hallinnassa ;) Koiranruokaa menee napaan neljä kertaa päivässä, jauhenlihalla höystettynä. Kovin touhukas ja innokas aina valveilla oloaikana, muuten nukkuu kuin tukki. Paljon tuntuu olevan pikkuolennosta oppimista. Katsotaan kuinka uusi perhe-elämä ottaa muotonsa. Iloa kaverista on jo ollut.
Kuvia lisäilen hieman myöhemmin matkalta ja Niilasta uudessa kodissa.
Ivaloon ajellessa kävi hyvin selväksi, ketkä hallitsevat Lapissa; Porot. Kun viisikin poroa tallustelee tiellä, kukaan ei aja 20 kovempaa. On kovin mieltäylentävää ajella poron takamusten perässä oletojen keinahdellessa rennosti kuin maailmanomistajat päällystetyllä asfaltilla. Mikäs siinä on kulkiessa. Niin sanotusti näyttää tavalliselle autoilijalle kaapinpaikan. Toinen huomio oli Mersu-kuskit, jotka ainakin omalla kohdallani vahvistivat huhun. Niillä on tyhjin pää ja varmaan sitten pienimmät sukukalleudet, mikäli sanonta paikkansa pitää. 99% kuolemanpaikkaohituksia tehneitä olivat yllätys-yllätys mersukuskeja. Vaikka taisivat nekin sentään poroja väistää...
Murmansk oli onnistunut, karun kaunis elämys. Ei ihan jäämeren rannalla mutta melkein. Noin Helsingin kokoinen, leppoisan oloinen kaupunki. Sää oli vain kovin kylmä ja satoi koko ajan melkein. Mutta sen korvasi yötön yö ja sympaattinen meno. Kovin moneksi päiväksi ei kaupungissa ole nähtävää, mutta sopivasti neljäksi päiväksi. Meno keskiviikkon, tulo maanataina. Jotenkin kovin vauras kaupunki, kuulemma palkat ovat kovempia kuin keskiarvo Venäjänmaalla. Murmanskissa jauhoin älyttömyyksia serkkujen kanssa, ihastelin aurinkoa, join halpaa kaljaa neukkunostalgiabaarissa, ostin Halvat silmälasit, söin paljon, kastuin paljon, kävelin paljon, nukuin Paljon. Hieno loma siis kaiken kaikkiaan. Kotiin kutsui kuitenkin pieni olento, joka nyt tottelee nimeä Niila, pitkän harkinnan jälkeen.
Nyt poika on ollut meillä vajaan päivän ja näyttää oikein hyvin kotiutuneelta. Lattia on toistaiseksi pysynyt kuivana ja kengät ehjinä....kop-kop.. ollaan jopa käytetty jo hihnaa ja pantaa, ja peruskäsky: EI on jo hallinnassa ;) Koiranruokaa menee napaan neljä kertaa päivässä, jauhenlihalla höystettynä. Kovin touhukas ja innokas aina valveilla oloaikana, muuten nukkuu kuin tukki. Paljon tuntuu olevan pikkuolennosta oppimista. Katsotaan kuinka uusi perhe-elämä ottaa muotonsa. Iloa kaverista on jo ollut.
Kuvia lisäilen hieman myöhemmin matkalta ja Niilasta uudessa kodissa.
Thursday, July 5, 2007
Kummisetäilyä
Olen tässä muutaman viikon aikana katsonut Kummisetä-elokuvia luettuani myös kirjan. Jotenkin multa on jäänyt aina katsomatta kaikki klassikot joista muut puhuu, alkaen Tähtien sodasta aina Kummeliin asti. Ei koskaan kiinnostanut. No, nyt kummisetä tarttui käteen ja Corleonen perheen saga yleissivistyksen nimissä on kahlattua läpi.
Oli vaan virhe lukea kirja ensin, ja katsoa sitten vasta ensimmäinen osa. Sehän on se legendaarinen, pienellä budjetilla tehty, ainut tunnettu näyttelijä Marlon Brando ja nousevana kykynä Al Pacino. Elokuvan tummanpuhuvat kohtaukset, 40-luvun gansteritunnelma, hidas tempo (ihanaa vaihtelua nykyelokuvaan) toimii, mutta kun on kirjan lukenut ja luonut vahvan mielikuvan henkilöistä, Brandon puiseva roolityö alittaa kyllä riman. Liekö ohjaaja käskenyt näyttelijän vetää leukaperänsä niin kireälle, ettei sanoista saa selvää? Lisäksi turha käsien heiluttelu ja väkinäiset liikkeet ei sovi ollenkaan Don Corleonen pirtaan..Hänhän on sulava gangsteri, joka vannoo ystävänpalvelusten ja perheen nimeen.
Muuten elokuvan teemat; perhe ja kunnia, yhteisöllisyys ;) tuntuvat vierailta tämän päivän menossa. Eli siis kaiken puolin virkistävä kokemus :) Sopii varmaan myös tulevan Murmanskin matkan alkulämmittelyiksi....
Siltä rintamalta kuuluu koleaa...päivälämpötila 14 astetta ja asunnoista katkaistaan sähköt kesäksi, joten makuupussi ja lämpökerrasto tulevat tarpeeseen. Viisumiasiakin on järjestyksessä, vaikka jälkiviisaana voisi todeta, että todellakin helpointa On kiltisti hoitaa asia matkatoimiston kautta! Tässä on joutunut nyt kutsun kanssa temppuilemaan Lappeenrantaan ja takaisin, koska viisumi on henk.koht dokumentti. Edes puhelimessa ei saa tietoja, vaan kaikki kysymykset on lähtettävä konsulaattiin sähköpostilla. Seuraava projekti on aloittaa maitohappobakteerien syöminen..että ei enää toista kertaa tarvitse tutustua polviltaan venäläiseen kylpyhuonearkkitehtiin.
P.S. Edellisen postauksen kuvissa Pikku-Koira (ei vieläkään nimeä..) on ekassa 3 vko ja tokassa 5 vko. Pitänee vielä harjoitella kuvien liittämistä oikeaan kohtaan :)
Oli vaan virhe lukea kirja ensin, ja katsoa sitten vasta ensimmäinen osa. Sehän on se legendaarinen, pienellä budjetilla tehty, ainut tunnettu näyttelijä Marlon Brando ja nousevana kykynä Al Pacino. Elokuvan tummanpuhuvat kohtaukset, 40-luvun gansteritunnelma, hidas tempo (ihanaa vaihtelua nykyelokuvaan) toimii, mutta kun on kirjan lukenut ja luonut vahvan mielikuvan henkilöistä, Brandon puiseva roolityö alittaa kyllä riman. Liekö ohjaaja käskenyt näyttelijän vetää leukaperänsä niin kireälle, ettei sanoista saa selvää? Lisäksi turha käsien heiluttelu ja väkinäiset liikkeet ei sovi ollenkaan Don Corleonen pirtaan..Hänhän on sulava gangsteri, joka vannoo ystävänpalvelusten ja perheen nimeen.
Muuten elokuvan teemat; perhe ja kunnia, yhteisöllisyys ;) tuntuvat vierailta tämän päivän menossa. Eli siis kaiken puolin virkistävä kokemus :) Sopii varmaan myös tulevan Murmanskin matkan alkulämmittelyiksi....
Siltä rintamalta kuuluu koleaa...päivälämpötila 14 astetta ja asunnoista katkaistaan sähköt kesäksi, joten makuupussi ja lämpökerrasto tulevat tarpeeseen. Viisumiasiakin on järjestyksessä, vaikka jälkiviisaana voisi todeta, että todellakin helpointa On kiltisti hoitaa asia matkatoimiston kautta! Tässä on joutunut nyt kutsun kanssa temppuilemaan Lappeenrantaan ja takaisin, koska viisumi on henk.koht dokumentti. Edes puhelimessa ei saa tietoja, vaan kaikki kysymykset on lähtettävä konsulaattiin sähköpostilla. Seuraava projekti on aloittaa maitohappobakteerien syöminen..että ei enää toista kertaa tarvitse tutustua polviltaan venäläiseen kylpyhuonearkkitehtiin.
P.S. Edellisen postauksen kuvissa Pikku-Koira (ei vieläkään nimeä..) on ekassa 3 vko ja tokassa 5 vko. Pitänee vielä harjoitella kuvien liittämistä oikeaan kohtaan :)
Wednesday, July 4, 2007
Koira-asiaa
Nyt on kommentoitavaa :)
Kesä on edennyt hurjaaa vauhtia ja paljon tapahtumia heinäkuulle tiedossa. Ilosaarirockiin kaljaa myymään ja rok-rok-rokkailemaan, sitten auto täyteen kamaa ja kohti Murmanskia, missä serkku ja ystävä leimailevat viisumia. Viisumista ja Murmanskista myöhemmin lisää, nyt täytyy keskittyä olennaisimpaan eli tähän koiruus asiaan.
Olemme siis murmelini kanssa ottamassa paimensukuista Suomenlapinkoiraa. Musta Mörri on nyt 5 vkoa vanha, ja olemme käyneet katsomassa sitä n, kerran viikossa. Nyt on aavistus siitä, miltä tuoreista vanhemmista tuntuu, kun oma lapsukainen kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia. Tämän pienokaisen kehitystä olemme seuranneet aina 2 vko ikäisestä asti ja on ollut hienoa nähdä puolisokean madon kehittyvän viuhuvaksi elohiireksi. Pentu saapuu siis heinäk:n vika viikko, ja paljon on hankintoja siihen mennessä; ruokakuppi, talutin, panta, leluja, makuualusta, vakuutus, kynsisakset...jnejne..
Ensimmäiset viikot menevät kyllä vain totutellessa toisiimme ja ihmetellessä, ja varsinainen lenkityskin voi kait alkaa vasta joulun tiennoilla, siihen asti penturoinen saa temmeltää takapihallamme. Täytyy vain todeta että paljon mahtuu koiramaailmaan; erilaisia kasvatus/koulutussuuntauksia, kilokaupalla tietoa hoidosta, ruokinnast, ensimmäisistä viikoista jnejne. Itse ajattelin päästä alkuun kasvattajan neuvoilla ja maailaisjärjellä..ja varmaankin tässäkin se vanha kunnon pers-edellä-puuhun taktiikka toimii myös.
Sen verran olemme kasvatuksellisista näkemyksistä puhuneet, että päätimme antaa sähköjohtojen, kaiuttimien jne antaa olla paikoillaan ja ottaa käyttöön ns. Siperia opettaa pedagogisen näkemyksen..Eihän koira opi mitä se EI saa tehdä, jos kaikki on pois tieltä korjattu. (täsä vaiheessa sormet ristiin ja toivomus että tämä ei olisi sitä maailman kovinta naskalihammaslajia) Ainut koiran tieltä pois lähtevä on anopilta lainassa olevat koivusta valmistetut tuolit...vähän turhan hienot..
Hauskinta tässä koiran ottamisessa on ollut mielestäni muitten ihmisten reaktiot, kaikki ovat todella innoissaan ja ohjeistavat ja antavat neuvoja, ihan kuin vauvaa odottaisi itse :) No, onhan se tavallaan vauva, tai sen korvike. Aika näyttää kuinka totaalisesti se meidät kietoo tassun ympärille.
Kesä on edennyt hurjaaa vauhtia ja paljon tapahtumia heinäkuulle tiedossa. Ilosaarirockiin kaljaa myymään ja rok-rok-rokkailemaan, sitten auto täyteen kamaa ja kohti Murmanskia, missä serkku ja ystävä leimailevat viisumia. Viisumista ja Murmanskista myöhemmin lisää, nyt täytyy keskittyä olennaisimpaan eli tähän koiruus asiaan.
Olemme siis murmelini kanssa ottamassa paimensukuista Suomenlapinkoiraa. Musta Mörri on nyt 5 vkoa vanha, ja olemme käyneet katsomassa sitä n, kerran viikossa. Nyt on aavistus siitä, miltä tuoreista vanhemmista tuntuu, kun oma lapsukainen kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia. Tämän pienokaisen kehitystä olemme seuranneet aina 2 vko ikäisestä asti ja on ollut hienoa nähdä puolisokean madon kehittyvän viuhuvaksi elohiireksi. Pentu saapuu siis heinäk:n vika viikko, ja paljon on hankintoja siihen mennessä; ruokakuppi, talutin, panta, leluja, makuualusta, vakuutus, kynsisakset...jnejne..
Ensimmäiset viikot menevät kyllä vain totutellessa toisiimme ja ihmetellessä, ja varsinainen lenkityskin voi kait alkaa vasta joulun tiennoilla, siihen asti penturoinen saa temmeltää takapihallamme. Täytyy vain todeta että paljon mahtuu koiramaailmaan; erilaisia kasvatus/koulutussuuntauksia, kilokaupalla tietoa hoidosta, ruokinnast, ensimmäisistä viikoista jnejne. Itse ajattelin päästä alkuun kasvattajan neuvoilla ja maailaisjärjellä..ja varmaankin tässäkin se vanha kunnon pers-edellä-puuhun taktiikka toimii myös.
Sen verran olemme kasvatuksellisista näkemyksistä puhuneet, että päätimme antaa sähköjohtojen, kaiuttimien jne antaa olla paikoillaan ja ottaa käyttöön ns. Siperia opettaa pedagogisen näkemyksen..Eihän koira opi mitä se EI saa tehdä, jos kaikki on pois tieltä korjattu. (täsä vaiheessa sormet ristiin ja toivomus että tämä ei olisi sitä maailman kovinta naskalihammaslajia) Ainut koiran tieltä pois lähtevä on anopilta lainassa olevat koivusta valmistetut tuolit...vähän turhan hienot..
Hauskinta tässä koiran ottamisessa on ollut mielestäni muitten ihmisten reaktiot, kaikki ovat todella innoissaan ja ohjeistavat ja antavat neuvoja, ihan kuin vauvaa odottaisi itse :) No, onhan se tavallaan vauva, tai sen korvike. Aika näyttää kuinka totaalisesti se meidät kietoo tassun ympärille.
Wednesday, March 28, 2007
Eka postaus
Tänään tein tärkeän päätöksen, että minusta tulee Tärkeä. Aloitan plokin. Plokin mun Elämästä. Jotain kivaa vois laittaa....kuvia, kukkia ja paljon Tärkeää Tekstiä Tärkestä Tytöstä. Ploki kertoo vaan musta, ja ehkä vähä mun KK:sta; KeijoKullasta.
Elämä vaan on niin Kummallista, että että...Ploki tarvitaan ajatuksia selventään. Kun ei tiedä, että minne kääntyä, ja mietityttää ihmislasta, kaikki. Mutta siitä lisää...kun alkaa tämä ploki saamaan muotonsa. Ja tänne vaan laitan kaikkee hauskaa
Loppuun aina päivän ajatus; mitä serkumpi, sen herkumpi (saa ottaa todesta, rivien välistä, keskeltä, ei mistään, ihan sama)
P.S. Olo paska tänään; silmätulehdus, vuotaa, vuotaa. Lääkäri oli natsi; silmaripsistä kiinni ja luomi ylös. Hui Kauheaa.
Kivan kevään odotusta, ensi viikolla Berliiniin...mitä kaikkea siellä onkaan. Ihanaa. Rahat vaan kohta loppu. HUI
Ikävä Vanhaa Koiraa ja Isotäti tekee kuolemaa. Surullista, lohduton olo. Kun vaan luisutaan pois, eikä voi tehdä mitään, kuin vaan odottaa että puhelin soi. Lisää kuolemaa siis tälle vuodelle. Olisi kiva jos ihmiset lakkaisivat kuolemasta vähäksi aikaa. Ainakin mun läheiset.
Elämä vaan on niin Kummallista, että että...Ploki tarvitaan ajatuksia selventään. Kun ei tiedä, että minne kääntyä, ja mietityttää ihmislasta, kaikki. Mutta siitä lisää...kun alkaa tämä ploki saamaan muotonsa. Ja tänne vaan laitan kaikkee hauskaa
Loppuun aina päivän ajatus; mitä serkumpi, sen herkumpi (saa ottaa todesta, rivien välistä, keskeltä, ei mistään, ihan sama)
P.S. Olo paska tänään; silmätulehdus, vuotaa, vuotaa. Lääkäri oli natsi; silmaripsistä kiinni ja luomi ylös. Hui Kauheaa.
Kivan kevään odotusta, ensi viikolla Berliiniin...mitä kaikkea siellä onkaan. Ihanaa. Rahat vaan kohta loppu. HUI
Ikävä Vanhaa Koiraa ja Isotäti tekee kuolemaa. Surullista, lohduton olo. Kun vaan luisutaan pois, eikä voi tehdä mitään, kuin vaan odottaa että puhelin soi. Lisää kuolemaa siis tälle vuodelle. Olisi kiva jos ihmiset lakkaisivat kuolemasta vähäksi aikaa. Ainakin mun läheiset.
Subscribe to:
Posts (Atom)